Tammi-toukokuun 2015 kuvaamiset

Tässä yhdessä kasassa vuoden 2015 viiden ensimmäisen kuukauden kuvauksistani.

Tammikuun 5. ja 6. päivä olivat vuoden ensimmäiset selkeät yöt. Pakkanen laski 20 asteeseen ja täysikuu valaisi maisemaa kuvatessani sitä. Alkuvuosi oli tietysti pilvessä lähes koko ajan, ja tähtikuvauskelejä sai odotella useammankin kerran kahden viikon ajan. Tammikuussa oli yhteensä ainoastaan kolme selkeää yötä, joista loput, 19. ja 20. päivä, käytin pääasiassa paljain silminkin näkyneen komeetta Lovejoyn kuvaamiseen.

19.1. illan Lovejoy Seulasten vieressä
20.1. Lovejoyn valottaminen menossa. Komeetta on näkyvissä Seulasista jonkin matkaa oikealle aavistuksen vihertävänä läiskänä. Tällä kertaa kameran nokalla Samyangin sijasta automaattitarkenteinen Sigma, mutta manuaalitarkentaminen sillläkin AF-putkella on hyvin vaikeaa, eikä kuvasta tullut oikein mitään juurikin sen takia.

Paljakan laskettelurinteiden huipulta piti vähän maisemaa taltioida 18.1. aamupäivällä, kun sumu ei estänyt näkyvyyttä, tosin nettikokoinen versio ei lähelläkään täysikokoista kuvaa ole laadultaan. Ja oli muuten hyvät offailukelit metrin syvyisessä pehmeässä lumikerroksessa. Kaiken kaikkiaan koko talvena oli hyvin vähän kylmiä päiviä, loppiaisen lähiaikojen lisäksi edes melkein -20 astetta tuli enää vain parina päivänä  tammikuun 20. päivän tienoilla.

21.1.

Sen jälkeen ei kylmää enää tullut pilvien saavuttua jälleen pariksi viikoksi. Valoisat, oranssit yöt eivät oikein tähtikuvaajan mieleen ole. 6.2. pilvet rakoilivat vihdoinkin, tosin heti pimeyden saapuessa taivas meni jälleen tukkoon.

Kuunnousu puiden takaa

Pilvet kuitenkin häipyivät 7.-8.2. yöksi, ja revontulet sädettivät nätisti hetken aikaa. Siitä alkoikin sitten reilun viikon mittainen jakso, jossa oli lähes koko ajan selkeää. 16.2. näkyivät harvinaisen punaiset revontulet, joiden huippuhetket tietysti missasin, mutta kuitenkin kuukauden parhaat hetkeni (tähti)kuvaamisessa olivat päivää ennemmin.

15.2.

Kello näytti 5:30 kun 70D:n suljin kalahti ensimmäistä kertaa auki. Jupiter oli laskemassa matalalla lännessä ja linnunrata kaarsi upeasti mustan pohjoistaivaan halki kaarena. Lumikengät pysyivät mukavasti pinnalla, ja kävelin pitkin peltoja. Kuuden aikoihin alkoi itähorisontti hehkua sinisenä aamun tulon merkiksi ja samaan aikaan kuunsirppi maatamoineen nousi etelätaivaalla. Taivaalla näkyi hetken kuluttua kuun lisäksi vain kesäkolmio kesäisessä paikassaan, korkealla etelätaivaalla. Viivyin pelloilla kävellen vielä auringonnousuun, vaikka laajakulman jäätynyt etulinssi sotki laajiskuvat, jota Photoshopissakaan kokonaan korjattua saanut. Illalla palasin takaisin samoille nurkille, ja muutaman ruudun valotin.

Kansainvälisen avaruusasema ISS:n lentoa Jyväskylän valosaasteen läpi

14.2. kävin kuvaamassa alamäkiluistelun MM-osakilpailua Laajavuoressa.

Hiihtolomalle lähdin varmalla päätöksellä, että Ylläksellä otan tähtikuvia. Sää ei vain oikein suosinut, mutta jotakuinkin selkeää oli yhtenä aamuna minuutin ajan kello 5:20. Totta kai muunkinlaisia kuvia tuli, kuin öisiä.

Paljakka
Paljakka
Svanstein
Ylläs

Revontulihehkua pilvien läpi

Kuukkelit
Poropari kulki metsässä
Kukastunturin huipulta
Kukastunturin huipulta

7.3. olin katsomassa Salpausselän kisoja, sprinttihiihdot ja joukkuemäki.

Kännykkään piti turvautua ilotulituksessa kameroiden muistien täytyttyä.

Maaliskuussa pääsikin sitten nauttimaan revontulista.

Ensin 11.3. hetken kestänyt reposburgeri.

Perjantaina 13.3. menin taas aamuyöllä, tällä kertaa jo ennen kolmea kuvaamaan, koska revontuliennusteissa oli mahdollisuuksia todella kovan luokan show’lle aamuyön aikaisille tunneille. Ja perjantai 13. ei pettänyt, ei tulia ollenkaan. Kevyttä pilveäkin puski ja sen näki kuun ympärillä kehänä. Illalla alkoi vähän hehkua horisontti, mutta puoli kahdeltatoista hetkeksi leimahtivat nätit lieskat. 16.3.2015 iltayö ja lähes viikon kestänyt selkeä putki, jonka jokaisena yönä olin saanut jäädä ilman ennustettua revontulimyrskyä, vaikka muutamana päivänä jonkinmoista kaarta tai vyötä oli tarjolla. Silloinkin vain pohjoishorisontissa killui laiska ja himmeä vihreä kaari, joka ei reposkuvaukseen potkua antanut, vaan jälleen kerran perustähtimaisemia. Mutta sitten. Aamulla 17.3. herätessäni revontulimittarit olivat totaalisen villeinä, kaksi kolmesta magneettikentän häiriöisyysmittarista oli mennyt yli asteikon, ja osan ajasta reilusti. Pohjois-Amerikan revontulikameroissa näkyi kirkkaita tulia juuri kun kotisuomessa oli päivä alkanut, joten joka ikinen Suomen revontulikyttääjä pystyi vain toivomaan, että hurjat lukemat säilyisivät yölle, varovasti veikkaillen, että siitä voisi tulla jotain samantyyppistä kuin päivälleen kaksi vuotta aiemmin, joka oli piirtynyt satojen ihmisten mieliin huikeana showna. Ja pysyiväthän ne mittarit. Iltaa kohden magneettikentän häiriöisyys nousi lukemiin, joita ei oltu nähty pitkiin, pitkiin aikoihin ja sadat jännittyneet ihmiset ympäri maata latailivat kameroidensa akkuja valmistautuen johonkin upeaan. Oikein mihinkään muuhun ei pystynyt keskittymään, kun tuijottamaan lamaantuneena Aurora-Servicen mittareita. Puoli kahdeksalta se alkoi. Taivas oli vielä hyvin vaalean sininen, kun kiinnitin huomion siihen, että koko taivas oli tulessa, koronakin löytyi jo niin aikaisella illalla. Kirkkaanvihreät vyöt tanssahtelivat edessä, kun lähestyin Puuppolan pimeitä peltoja. Siellä joka puolella näkyi tulia, todella aktiivisia, lepattavia ja sykkiviä aktiivisen koronan muodostaessa kruunun tuolle kaikelle. Tulet leikkivät monivärisinä jo tuossa vaiheessa, ja lännessäkin, jonne aurinko oli vain reilua tuntia aiemmin laskenut, näkyi Venusta näyttävyydellään haastavia – ja helposti voittavia tulia. Jonkin verran kahdeksan jälkeen, taivaan jo hiukan pimennyttyä, show oli suorastaan maaginen. Aivan koko taivas oli peittynyt reposiin, pohjoistaivaalta oli hankala erottaa enää tähtiä, ja Orion kumppaneineen etelässä näyttivät hyvin erikoisilta tulien välistä nähtynä. Korona oli koko ajan hyvin eloisa, ja tulet etenivät alle puolen sekunnin sykähdyksittäin horisontista koronaan, joita sykkivät laikut säestivät. Pidin kuvien valotusajat lyhempänä, kuin koskaan ennen, mutta silti nopealiikkeiset tulet muuttuivat helposti mössöksi. Taivaan yhä pimentyessä reposet muuttuivat yhä vallitsevammiksi – mutta yhdeksältä vielä hetki sitten niin eloisat ja kirkkaat tulet laimenivat koko taivaan peittäväksi harsoksi, joka näytti erehdyttävästi todella rankalle valosaasteelle. Himmeähkö Iridium-satelliitti väläytti terveisensä siihen parikymmenminuttiseen rakoon. Ja heti sen jälkeen alkoikin tapahtua. Harsosta alkoi ilmestyä poimuileva vyö, joka kaarsi korkealta pohjoishorisontin yltä jättäen siihen paljain silmin täysin tulettoman, mustan reiän, jonka eteläpuoli oli vielä harsoa. Puoli kymmenen aikoihin vyö oli jo noussut niin pitkälle, että se meni idästä länteen suoraan taivaannavan kautta, johon teki jonkinmoisen koronan, ja puolitti taivaan. Tuntui todella omituiselta, kun taivaasta nimenomaan eteläpuolisko oli se, jossa reposet näkyivät. Sitten, aivan varoittamatta vyö alkoi poimuilla yhä enemmän, ja länsipuolelle ilmestyi punaisia säteitä, jotka näyttivät nousevan juuri Venuksesta. Varttia vaille kymmenen mennessä tulet räjäyttivätkin sitten esiin aivan huikean ilotulituksen, ja valtava ja selkeä seinä nousi etelätaivaalle, ja alkoi muodostaa jonkinmoista koronaakin, mutta sillä hetkellä oli aivan muuta ihasteltavaa. Tulet olivat kirjaimellisesti pyörryttävän hienoja, sillä minun piti käytännössä pyöriä kuin hyrrä, että näkisin parhaat palat kaikista suunnista ja kuntoilupuoli tuli tehtyä ryntäillessä puolelta toiselle sähköjohtoja, jotta ne eivät olisi olleet edessä, onneksi todella hyvä hankikanto mahdollisti juoksemisenkin lumen pinnalla ilman lumikenkiäkään. Ja juuri ennen kymmentä taivaalle syntyi huikea korona, joka loisti henkeäsalpaavan hyvin pikimustalta taivaalta ja oli erittäin aktiivinen – niin aktiivinen, että sekunninkin valotusajalla kuviin tuli näkyviin selkeää liike-epäterävyyttä. Korona vain jatkoi loimuamistaan, kun muu taivas jo hieman himmeni, ja vain kymmenen minuutin kuluttua koronan syttymisestä oli taivas jo hieman rauhoittunut, mutta vain hetkeksi, sillä pian pohjoiseen ilmestyi huikaisevan kirkas ja säteinen vyö, ja taas taivas täyttyi ja reposten leikki jatkui ja jatkui. Puoliltaöin ulos katsoessa näky oli aivan epätodellinen. Joka suunnasta taivasta eteni tasaisella pulssilla liikkuvia kirkkaita aaltoja suoraan eloisaan koronaan, josta otin myös videopätkän, nyt valovoimaisella Sigmalla, jolla sain käytettyä alkuillan 1/8s.-sarjatuli –asetuksista poiketen videotilaa ja 1/30s. valotusaikaa, jolloin reposten liikkeet näkee hyvin todenmukaisena, vaikka kuvanlaatu ei siihen riittänyt, eipä olisi kovin moni muu kamera kuin a7s ollut riittävän herkkä tuona yönä, sopiva valotusaika yksittäiskuvissakin ilman reposten liike-epäterävyyttä olisi ollut erittäin lyhyt. Aamuyölle jätin kameran nakuttamaan ajastettuna, pitkällä valotusajalla timelapsea, josta näki hyvin kello yhden kirkastumisen, joka saattoi olla jopa parempi, kuin ennen kahdeksaa ja kymmeneltä olleita kirkastumisia. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että parempi kuin St. Patrick’s Day 2013.

Ja samalle viikolle osui sitten muutakin harvinaista. 18.3. iltana suuri tulipallo lensi Suomen yllä, tietysti missasin tuon, mutta heikot reposet tuli taltioitua. Ja 20.3. tulikin sitten syvä osittainen auringonpimennys. Koulun piha oli täynnä väkeä ja pimennystä havaittiin monilla eri tavoilla. Ja takaisin revontuliin. 25.3. iltana ihan mukavaa loimuamista kuunsirpin valaisemassa maisemassa, jonka lisäksi mukavan kirkkaan tulipallon loppulento valottui kuvaan puiden latvoissa. Mutta tuli maaliskuussa maisemia kuvattua myös ilman reposia. Huhtikuun alussa lunta oli kotona vielä paikoitellen. Pääsiäisenä Paljakassa lunta sen sijaan oli vielä yli metri ja päivällä kirkkaalla taivaalla loisti aurinko ja yöllä taivasta hallitsi täysikuu.

Myös revontulia näkyi vielä, jopa neljään otteeseen.

10.4
11.4.
14.4. alle 100km päässä Hankasalmella koko yö selkeä ja tulitusta taivaanlakeen asti. Kotona pilveä.
21.-22.4. yön maisemaa

Kauden viimeisen kerran näin tulet tänä keväänä kauniilla maisemalla, sininen taivas ja  peilityyni järvi josta tähdet heijastuivat. Myös lokit kirkuivat taustamusiikkia – ja siitä päästäänkin lintuihin, joiden kuvauksen aloitin lähes samana päivänä reposkauden lopetuksen kanssa. Huhtikuussa kohteina olivat lähinnä lokit. Vappuaattoa edeltävänä yönä olikin sitten herkkua talvesta pitäville. Illalla alkoi sataa lunta, ja aamuauringolle olikin yön aikana kertynyt jo 10cm sulatettavaa. Ennen koulun alkua oli pakko käydä kuvaamassa kauniin lumista maisemaa.

Ilta 29.4

Vappuna kuvasin tuttuun tapaan Vappucruisingia, jossa oli jälleen mukana monia klassikoita ja tulevia klassikoita.

Hieno halorengas näkyi vuoroin auringon ja kuun ympärillä huhtikuun viimeisen päivän illasta aina 2.5. aamuyöhön asti.

Toukokuussa aloin myös kuvata lintuja melko säännöllisesti, pääasiassa yhdellä ja samalla lammikolla. Joinakin päivinä olin kuvaamassa aamuvarhaisella ja joinakin taas auringonlaskun lämpimässä valossa. Maisemiin en keskittynyt juuri minäkään päivänä. Alla joitakin kuvia.

Mutta 20.5., kesken koulun ysienpäivän, päätti 70D:n suljin antautua vajaan 70 000 kuvan jälkeen. Loppukuun aikana jouduin kituamaan 50D:llä, jonka etsimellä manuaalitarkentaminen oli hyvin vaikeaa. Osa yllä olevista kuvista on kuitenkin sillä otettuja.

Lisäksi toukokuusta mainittavia kuvia ovat luokkaretkien aikana ottamani muutamat katukuvat Helsingistä ja Tampereelta.